Njää njää njää..

Pakko nyt saada valittaa tästä asiasta, ku mua se niin perkeleesti kyrsii! Vähän vihasta tekstiä joo, mut mä rakastan teitä, ja siks mä taas täällä riehun, ku nään niin monen mun ystävän kärsivän.. ehkä jopa turhaan.

En todellakaan aina tajuu joitain ihmisiä. Yritän ymmärtää ja kuunnella ja olla tukena ja auttaa, mut joskus vaan tekis mieli ottaa niitä hiuksista kiinni ja paiskoo päin seiniä, jos se vaikka sais niiden silmät aukeemaan. Vituttaa kuunnella joka kerta sitä samaa valitusta siitä, kuin ei oo rahaa, tai ei oo töitä ja poikaystävä/tyttöystäväki jätti ja voi hellanlettas, ku on mielenterveysongelmiaki. Sit väitetään, että mä en voi tietää millasta on elää sellasta elämää, koska mä en käy millää kallonkutistajalla, enkä syö lääkkeitä.
Mä en tartte niitä ollakseni päästä sekasin, kullat.
Mä en väitä, ettäkö mun elämä olis jotenkin erityisen vaikeeta. Joo mulla on paska ex-poikaystävä, joka sillon tällön hakkaa, ku tavataan ja raha-asiatki monella tapaa vituillaan. Emmä ees syökää kunnolla, saati sitte hoida asioitani kuntoon..

Mut tiiättekö miks mä en syö niitä pillereitä tai tee visiittejä pääkopan tutkijalle? Koska mä pystyn kattomaan itteäni peilistä ja rehellisesti sanomaan, että mulla ON ongelmia.

Ja se on syy, miks mua vituttaa, ku on näitä saatanan hännystelijöitä ja vitun joka asiasta valittajia. Valittakaa, joo.. ihan rauhassa. Mut vittu älkää tulko valittamaan jos ei saatana pokka riitä edes korjaamaan omia ongelmiaan! Turha valittaa, jos ei edes yritä selvitä niistä ongelmista.

Uskokaa pois, niin mä tiedän ettei niiden ongelmien kohtaaminen ole helppoa. Ja hyvin usein ne ongelmat ei katoo, vaikka sä kuinka ne kohtaat ja koitat saada selvitettyä. Mut se on semmoen hassu asia, jota kutsutaan ELÄMÄKSI!
Sä voit luovuttaa heti, ku joku ei ihan mee niin kun olit suunnitellu. Tai sä voit osottaa olevas vahva sillä, että sä päivästä toiseen YRITÄT. Turha sun on tulla mulle itkemään, et ei oo töitä, kun et edes yritä ettiä niitä. Turha valittaa ettei oo rahaa, kun ei sulla oo töitä ja ainii, et edes haluu ettiä niit töitä. Eikä sillonkaan tartte valittaa, kun elämä potkii päähän, jos et viiti sen vertaa tehä, että raahaisit sen persees ylös sohvalta ja yrittäisit selvittää, miks on niin vaikeeta. Se on helvetin helppoo huutaa tuskaansa muille ja inistä jokasesta pikkuasiasta, kuin se olis maailman suurin ongelma. Vielä helpompaa on sysätä jokainen väärä teko tai sana jonkun mielenterveysongelman tai muun ongelman syyksi. "Kato emmä voi sille mitään, et sanon välillä paskasti, ku mulla viiraa päässä." tai parempi "Pakko nyt syödä tää sipsipussi, ku mullon bulimia, ni sit on taas syy märehtii sitä, et oon ylipainonen. Helppo sun on sanoo, ku oot tollanen tikku."
Onko se perkele mun syy, jos en lyllerrä jonain 100-kilosena, jos syön yhen suklaapatukan?

Okei.. toi nyt alko mennä jutun vierestä..
Mua vaan kyrpii se, kun tullaan kitisemään sellasista asioista, joihin pystyis ite vaikuttamaan parilla - yleensä jopa - hyvin pienelläkin elämänmuutoksella. Suurin osa ongelmista on siellä omassa pääkopassa, ja jos ei uskalla mennä itteensä ja todeta sitä ongelmaa, niin miks vitussa vetää muita ihmisiä siihen? Menkää välillä itteenne ja miettikää, onko se ongelma muissa, vai oikeesti teissä itessänne. Mäkään en ole täydellinen, en lähelläkään sitä ja tiedän olevani vittumainen välillä, mut se onkin mun taistelu. Mä myönnän sen, tiedostan sen ja koitan päästä siitä eroon. Niin kun monesta muustakin ongelmasta. Mä teen töitä sen eteen, etten mä kärsis mun raha-ongelmista. Mulla on helvetti kolme duunia, neljäs tulossa ja silti pitää kouluaki käydä ja ystäviä nähdä. Joka päivä, kun mä astun ovesta ulos, mä pelkään törmääväni siihen ainoaan ihmiseen, jota pelkään enemmän kun ketään muuta tässä maailmassa. Silti.. joka päivä mä voitan sen pelon. Tuijotan itteeni peilistä ja mietin, miks mä olin niin paskamainen jollekin kaverille. Koska mulla oli huono päivä? Ja sit mietin, miten pyydän anteeks ja miten voin muuttaa itteäni niin, etten tekis enää samaa virhettä uudelleen.

Se on joka vitun päivänen taisto, mut se on sen arvosta, jos mä nään että mun ystävillä on parempi olla. Ja mulla on sillon parempi olla. Siks mä en heti soita kavereille, kun jotain vähän pahaa sattuu.. en haluu rasittaa niitä mun omilla ongelmilla, joihin mä olen loppujen lopuksi syypää. Mä käsittelen ite ne asiat ensin, korjaan ongelman ja kerron sen jälkeen vasta, mitä on käyny.

No nii.. liikaa taas höpinöitä. Oli vaan pakko saada purkaa tää, vaikka vähä asiasta poikettiinkin..

Pointti oli se, että älkää valittako paskaa elämäänne, jos teillä ei oo pokkaa edes yrittää muuttaa sitä!
Mä yritän auttaa kyllä, jos sitä multa pyydetään. Mutta mä en voi auttaa ihmistä, joka ei suostu näkemään omaa ongelmaansa, eikä halua muuttaa itteään. Se ei koskaan oo helppoa, mut eiks teistäkin olis mukavampi herätä jonain aamuna, ja todeta: "Mä tein sen." Koska se tunne, kun sä oot päihittäny edes pienen ongelman.. se, on parempaa kun mikään.

Mä oikeesti välitän teistä, joten pliis olkaa niin kilttejä ja mielummin pyytäkää sitä apua, kun valitatte vaan elämää ja ette tee mitään. Ongelmat ei katoa ajan myötä, uskokaa pois, mä sain kokea sen monen mustelman ja monien arpien kautta.


Luv ya~ <3